Mikrotreenit

Nyt ollaan pikkuhiljaa löydetty Venlankin kanssa se pieni into, mikä agilityn harrastamiseen ja etenkin agilityssa kisaamiseen tarvitaan. En voi sanoa, että nyt tuli kiire starttaamaan, mutta ensi vuonna se tapahtuu. Otetaan siis vielä kaikki irti tästä kuluvasta vuodesta ja siitä, että meillä on taas lähihalli.

Mistä se nyt sitten on kiinni?

Venni ei ole ollut viikkoryhmässä, vaan treenailtu vähän silloin tällöin. Se on käynyt paikkaamassa Elviä tai muuten pyörähtänyt hallilla harvoin. Eli edistymistä ei ole juurikaan tapahtunut. Elvin viime viikkotreeneissä Vennikkä oli paikkaamassa, sillä meillä oli ulkopuolinen koutsi, josta en oikein välittänyt viimeeksi Een kanssa. Tai siis ei vain saatu Elvin kanssa mitään irti.

Ensitöikseen Venla juoksi keinulle ja kaikessa rauhassa sen suoritti (toki palkkasin). Sitten se juoksi sinne uudestaan, uudestaan ja moneen kertaan uudestaan. Radan osana, palkkaamatta, palkattuna, takaaohjaamalla, edestä ohjaamalla. Keinuahan ollaan jouduttu eniten treenaamaan, kun sen liike ja ääni on jännittänyt eniten. Ei muuten jännittänyt enää. Muutenkin Venlan vire oli oikein mukavalla tolalla. Takaakierroille haki, niistoihin tuli ja tehtiin rataa ihan mukavasti eteenpäin.

Siitä se ajatus sitten lähti. Nimittäin ajatus Venla kisakuntoon 2016. Elviiran alkuaikoinahan tehtiin paljonkin VAUn vanhalla Ruusulantien hallilla mikrotreenejä. Siis ajettiin hallille, treenattiin lyhyt pätkä, yhtä estettä tai vastaavaa ja pois. Nyt tätä samaa meininkiä aion koko joulukuun toteuttaa Venlan kanssa. Testataan, mikä on vielä vaiheessa ja kaikkea sitä hiotaan kuntoon.

Tällä hetkellä tilanne on vireen osalta kunnossa. Itsevarmuus, mikä lisää vauhtia varmasti jatkossa, vielä puuttuu, mutta perusvire on kohdallaan. Ohjauskuviot ovat lähes kohdallaan, kunhan itse vain maltan ja ohjaan. Minun täytyy pakottaa itseni radalla odottamaan Venlaa, sillä kaikkia ohjauskuvioita ei vain voi toteuttaa kilometri koiran edellä. Elvin kanssa olen vuosien saatossa tottunut taas siihen, että jos en ole kilometriä edellä, saan hampaasta. Kaikkeen ihminenkin oppii.

Tämän päivän mikrotreenissä huomasin ilokseni, että Venla on myös alkanut lukea erittäin sujuvasti rataa. Sinkoaa putkesta ulos jo valmiiksi lukittuneena edessä näkyvään esteeseen. Mahtavaa!

Estepuoli onkin sitten se, mitä vielä täytyy vahvistaa ja vahvistaa. Rimoja ei olla nostettu vielä kisakorkeuksiin. Treenattava. Putket menevät kuin vettä vain, ei ongelmaa. Pussin Venla oli jonkun tauon aikana oppinut, mutta vielä vahvistetaan sitäkin. Pituus toimii, tosin pituutta ei olla kahdesta erillään olevasta palikasta vielä lisätty. Muuri toimii. Rengas on ollut vähemmällä harjoittelulla, mutta tänään huomasin senkin ilokseni toimivan. Mitään luottoa siihen ei ole, joten vahvistettava varsinkin lähestymisiä ja hakeutumista sille suoralle linjalle.

Kontaktiesteistä a ja keinu toimivat, niiltä ei pompita ja molemmat ovat mieleiset. Tosin kaikkia kontaktiesteitä on pakko päästä treenaamaan myös muualle. Jokainen keinu on erilainen ja jokainen pinta tuntuu toisenlaiselta. Puomilla ylösnousu on rauhallinen, sillä keinu-puomi-erottelu ei ole vielä Venlalla hallussa. Viime treeneissä huomasin myös, että Ven hyppää täsmälleen alastulokontaktin yli. Ei mikään loikka, mutta jättää viimeisen laukan askeleen tekemättä. Taidetaan ottaa länkitreeniä kontaktille. Tokihan Ven olisi helppo siihen pysäyttääkin, kun osaa 2on2offin, mutta en millään halua jo muutenkin rauhallisempaa ja matalavireistä koiraa pysäytellä radalle.

Kepeillä otetaan kuntokuuri myös vauhdin suhteen. Tehdään kujilla muotoharkkaa eli vaikeutetaan alkua, helpotetaan loppua tai vaikeutetaan keskikohtaa ja helpotetaan alkua ja loppua. Otetaan kujat osaksi rataa helpotetulla alulla ja vahvistetaan estehakuisuutta. Vahvistetaan myös jo muutenkin vahvaa ominaisuutta eli itsenäisyyttä kepeillä. Minä voin mennä missä vain ja miten päin Vennin kepitellessä.

Aika pienistä palasista on homma kiinni. Mutta toisaalta Elvin kanssa mentiin kisoihin, kun koira oli vielä ihan raaka. Siitä oppineena en halua millään kisata vihreän koiran kanssa. Sitäpaitsi koen, että Venla on niin hieno ja oppivainen koira, että haluan sen tuntevan osaavansa ennen kuin heitän sen ihan käsittämättömiin tilanteisiin. Venlan pitää olla varma ja minun pitää olla varma Venlasta, ennen kuin startataan. Ja nyt ollaan kyllä lähempänä sitä tunnetta kuin vielä koskaan.

Uusinta uutta - Dogbic®

Päästiin LAKKEn järjestämälle Dogbic®-tunnille perjantaina.

Itse en tiennyt etukäteen, mitä tuo tunti toisi tullessaan, mutta arvaahan sen jo nimestä, että jonkinlaiseen liikuntasuoritukseen sietää varautua. Jumppaa koiran kanssa mainostettiin. Käytännössä Dogbic-tunti oli ihmisen lihaskuntojumppaa, jossa tehtiin samalla koiran kanssa yhteistyö- ja keskittymisharkkaa sekä käytettiin koiraa joissain liikkeissä apuvälineenä. Nerokasta.

Treeni aloitettiin kyykyillä, joissa koira oli ihmisen edessä ja aina kun tehtiin kyykky, koiran piti mennä maahan ja taas kun noustiin, koira nousi istumaan (tai Elviiran tapauksessa joka kerta kerjäämään). Treeneissä tehtiin askelkyykkyjäkin niin, että koira oli edessä lattialla makaamassa ja askelkyykky tehtiin aina koiran yli.

Yksin koiran kanssa tehtiin myös vatsoja (kymmenen jälkeen totesin, että tätä ehkä täytynee treenata jonkun kerran kotonakin) ja siinä vaiheessa kun oltiin tehty jo jonkun aikaa niin, että koira palkattiin tmv. ylösnoustessa, koira otettiinkin mukaan eli isot koirat etujalkoineen painoksi ja pikkukoirat syliin. Onneksi minulla oli mukana armollinen Elviira, joka ei halua koskea minuun. Se tarkoitti sitä, että namin perässä kiipesi kyllä mahalleni, mutta heti kun aloin tehdä vatsoja ja nousta ylös, Elvi peruutti pois (en olisi oikeasti kyllä seitsemän lisäkilon painolla yhtään jaksanutkaan :D). Askelkyykkyjäkin tehtiin niin, että koira pujotteli joka kerran, mutta minun askelkyykyt olivat Elvin pujotteluvauhtiin aivan liian hitaat. Kai se koiran oli oikeasti tarkoitus ryömiä, mutta eipä elvinkokoisen paljon tarvinnut.

Sitten tehtiin kaverin kanssa tehtäviä harjoitteita. Eli yksi koira ja kaksi ihmistä. Joista toinen siis ohjasi koiraa ja toinen teki treeniä. Tehtiin lankkua koira selän päällä ja niin, että koira juoksi mahan alta (tai siis ryömiä piti, mutta kun elvinkokoinen...). Ja sitten kylkilankkua koiran juostessa ali. Punnerruksia koira selän päällä ja niin että koira juoksi ali, kun oltiin punnerrusasennossa jalat seinää vasten. Ja kaikkia näitä tehtiin asteittain vaikeuttamalla, mutta hyvin kaikki selvisivät. Ajattelin myös, että näitähän on hyvä treenata samalla, kun treenataan esim. koiratanssin temppuja ilman ohjausta.

Sitten vielä tehtiin ilman koiraa liikkumisharjoituksia eli koitettiin liikkua kuin koira käynnissä ja ravaten. Mahtava koordinaatioharjoitus, sillä käynnissähän jokainen jalka liikahtaa vuoronperään (oikea taka, oikea etu, vasen taka, vasen etu) ja ravissa ristikkäiset yhtäaikaa (peitsaaminen paaaaaljon helpompaa ;). Loppuun tehtiin vielä loppuvenyttelyt eli ihmiset venyttelivät ja koirat rentoutuivat. Elviira palkkasi itse itseään möyrimällä matolla, sillä pitihän se hämmennys johonkin purkaa, kun tullaan agilityhalliin ja tehdään vaan kaikkea muuta hörhelöintiä agilityn sijaan!

Kouluttaja, Meri Satama, on itse kehittänyt ja rekisteröinyt lajin Vierumäen urheiluopiston opiskeluaikanaan. Hän kouluttaa uusia kouluttajia mukaan ja taidettiin saada meidänkin seuraan yksi kiinnostunut tuleva koutsi. Tulisi kyllä varmasti monelle muullekin seurakaverille tarpeeseen. Koutsi liikunta-alan ammattilaisena osasi kertoa oikeanlaiset suoritusohjeet liikkeille ja koirilta ei vaadittu mitään erityistaitoja, mitä nyt kontaktia, vaikka hihnoissa toki olivatkin. Eli oikeastaan tämä oli melko hämäävästi keksitty kuntoilulaji koiraihmisille, ihminen sai treenin, koira oli treenaajan ja seuranpitäjän virassa.

Taas oltiin harrastuskehityksen veitsen kärjessä ihkauuden lajin kokeilussa. Hieno (ja petollisen tehokas!) tunti, tästä on hyvä jatkaa.

Nose Work -viikonloppu

Westiekerhon järjestämä Nose Work -viikonloppu koitti marraskuun puolessavälissä. Koulutus oli kaksipäiväinen 12 koirakon koulutus Kana-Areenalla Länkipohjassa. Itse olin alusta loppuun asti mukana, sillä olin mukana koulutusta järjestämässä.

Esitietoni lajista olivat nolla. Nose Work -termi toki kertoo, että lajissa tehdään nenähommia, mutta minkälaisia ja miksi, sitä en tiennyt. Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen olin suunnilleen yhtä tietämätön, mitä nyt ehdin googlettaa koulutuspäivän aikana netin antia lajista. Eihän toki jokainen kouluttaja sovi jokaiselle koulutettavalle, mutta tämä oli minun harrastusurallani pohjanoteeraus. Koulutettavan näkökulmasta (osallistuin itse siis kolmen koiran kanssa koulutukseen), ihan niin kuin koko koulutusta ei olisi valmisteltu lainkaan. Tuli sellainen fiilis, että nyt tässä vedetään lonkalta. Teoriaa ei ollut lainkaan, mitä nyt jotkut osasivat kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Ja ohjauksen puute oli aika räikeä. Niin ja mitä väliä sillä oli, että onko koira tehnyt nenähommia ennen vai ei, kun kerran kaikille koko koulutus oli identtinen harjoituksineen päivineen.

Jätetään kuitenkin tuo koulutuspuoli sikseen ja siirrytään itse lajin pariin! 

Lajinahan tuo on mielenkiintoinen, niin kuin kaikki nenälajit. Pointtina (kilpailulajinäkökulmasta) on löytää määrätty haju, joka voi olla eukalyptus, laakerinlehti tai laventeli, määrätystä kohteesta, joita kussakin kilpailuluokassa on neljä, sisäetsintä, ulkoetsintä, ajoneuvoetsintä ja laatikkoetsintä. Kun koira löytää hajun, vain omistajan täytyy tietää tietyllä tarkkuudella, mistä koira hajun löysi. Omistaja näinollen lukee koiraansa eli koiran ei ole pakko osata jotain tiettyä ilmaisukeinoa tai sille ei ole sellaista pakko opettaa. Monille koirille tuleekin luonnostaan jokin reagointitapa, esim. istuminen, hajun löydettyään.

Hajutkin olivat jännä juttu, nimittäin luulisi, että mikä vain eukalyptuksen tuoksuinen saunatuoksu käy, mutta ne ovatkin vahvoja eteerisiä öljyjä, joita ei saisi päästä limakalvoille ja jotka ovat haitallisia hengitettyinä tai suoraan iholla. Saatiinkin viikonlopun aikana ostaa hydrolaatteja eli käytännössä vesipohjaisia hajuja. Ostin heti kaksi, sekä eukalyptuksen ja laventelin.

Koulutuksessa treenattiin ensimmäisenä päivänä eukalyptuksen ehdollistamista koiralle. Eli hajun päällä oli reijitetty ruokakuppi, johon tipahti namia aina kun koira sinne kuononsa tuuppasi. Sitten tutustuttiin muovikoreihin eli namitettiin koiraa, kun se tuuppasi päänsä lattialle levitettyihin muovikoreihin. Tästä jatkettiin jälleen hajun ehdollistamisella eli muutamaan koriin hajua ja namia vieretysten. Haasteeksi lisättiin loppuun vielä muovikoreja päällekäin, limittäin ja lomittain, että koira joutui etsimään hajua.

Toisena päivänä tehtiinkin sitten ensin pieni laatikkotesti eli kolme muovikoria lattialle ja yhteen niistä haju. Koiralle palkka hajulaatikon tunnistamisesta. Sen pikakierroksen jälkeen tehtiin sisäetsintää, joka oli liian isolle osalle porukasta yhden puolikkaan päivän ehdollistamisen jälkeen liian vaikea juttu. Toisaalta osa porukasta taas pienen pähkäilyn jälkeen keksi, mistä on kyse. Hieman puuduttavaksi toisen päivän teki se, että teimme vain ja ainoastaan sisäetsintää samalla pöytä/tuoli/kierrätyskelaryhmällä, jälleen vailla mitään teoriaa tai muuta "katkaisevaa" toimintaa.

Miten meillä sitten meni? 

Seela, lainakoira, kolmevuotias kultainennoutaja oli minimaalisella harrastustaustallaan hyvin naatti jo melko nopeasti. Kun piti sekä olla ihmeellisessä paikassa, ihmeellisen ihmisen kanssa, että tehdä jotenkin ihmeellisesti töitä ja vielä käyttää järkeään. Seela onnistui kuitenkin hienosti ja väsymyksestään huolimatta tuntui parantavan loppua kohden. Epäilinkin, että Seelalla voisi olla lahjoja nenänkäytön suhteen, vaikka muuten harrastusten parissa onkin vihreä pieni kultsu. 

Terriäisten osalta Elviiran ilmoitin mukaan huvikseni, ihan vain testimielessä. Eihän se mikään supernenäkoira ole, mutta kuvittelin sen nyt jotenkin pärjäävän. Voin kertoa, että ei muuten pärjännyt! En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun koko koulutusviikonloppu kului ehdollistamisen, nenätyöskentelyn ja Nose Workin sijaan kaiken mahdollisen muun tarjoamiseen.

Siis Elviira istui, makasi, pyöri, kieri, haukkui, turhautui, meni, tuli, peruutti, vinkui, kiipeili, maukui, toi, rikkoi, tarjosi, tarjosi, tarjosi, tarjosi hengittämättä. Kaksi kertaa koko koulutusviikonlopun aikana kuulin Elviiran nuuhkaisevan eukalyptuksen hajua, muuten se vain yritti nenäkosketuksella etsiä paikkaa, johon nenällä piti koskea, kun sitähän tässä haettiin, haettiinhan, joohan?      

Elviira oli siis niitä koiria, joille kakkospäivä oli ihan mission impossible, sillä niin oli ykköspäiväkin. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että sitä saa, mitä vahvistaa! Makeeta tarjoamista kyllä nähtiin ja teki niin mieli sheippailla paria uutta temppua!

Onneksi mukana oli kuitenkin kirsikka kakun päällä, sokerina pohjalla tietysti Venla. Kesti ehkä kaksi sekuntia, niin Ven tajusi kupilla alkaa nuuhkimaan ja sitten pitikin nenää varuilta nuuhkuttaen kiinni kupin pohjassa, ettei vaan namin tulo ehtyisi. Laatikkoleikit olivat pala kakkua. Sunnuntaina Venlalta löytyikin ihan ennennäkemätön ilme. Ainahan se tekee tosissaan, mutta aina se osaa myös jäädä odottamaan vuoroaan mukisematta. Lauantaisen Venlalle todella helpon ja hauskan päivän jälkeen se tiesi tasan tarkkaan, mitä tultiin tekemään. Kun käytiin sisäetsintäpaikalla, hajut löytyivät vaivatta ja kun toin sen pois ja suljin häkkiin tai laitoin seinän koukkuun kiinni, ilme oli totinen ja syyttävä. Sellainen, miksi ihmeessä otat tuon toisen seisoskelemaan kymmeneksi minuutiksi tempuntarjoamisharjoitukseen, kun minä haluan, osaan ja olen hyvä. Ensimmäistä kertaa ikinä Venlan asenne oli itsevarma, vahva ja tuomitseva. Vau.

Täytyy kyllä sanoa, että kokonaisuutena jäi hyvä mieli viikonlopusta. Seura oli todella hyvää (mahtava koulutusporukka!) ja laji nappasi kyllä jonkinlaisen otteen. Ihan vakavasti harkitsen Venlalle passin hankkimista ja Ruotsiin kisoihin lähtemistä. Noin niin kuin yhden treenin perusteella ;)

KT-kisat koko rahan edestä

Suppea kisaraportti Janakkalan koiratanssikisoista tältä päivältä. Tuomareina toimivat Hannele Parviainen, Nadja Böckerman ja Laura Jalli.

Elviiran leijonaohjelma freestylessä kesti noin viisi sekuntia, kunnes Elviira hyökkäsi "tyhjyyteen". En tiedä kävikö kehän ulkopuolella vai ei, mutta jo silkasta korvattomuudesta nostin Een kainaloon ja jätettiin homma siihen. Ensimmäinen keskeytyksemme kt-kisoissa.

Onneksi olimme myös valmistelleet väliohjelman heelwork to musiciin. Elviiran debyytti tässä luokassa tapahtui siis jouluohjelmalla. Meillä oli kolme positiota, seuraaminen vasemmalla, oikealla ja jalkojen välissä. Kaikissa nenä eteenpäin. Tarkoitus oli tehdä niin yksinkertainen ohjelma, että Elviiralla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet onnistua ja tuntea osaavansa. Saatiin vire kohtuulliseksi ennen starttia, vaikka Elvi olikin hieman jähmeä ainakin alkuun. Ohjelman aikana Elvi haukahti ja teki askeleen mittaisen hyökähdyksen (jatkoi seuruuta kuitenkin), kerran nappasi kunnolla jalkaan, pari kertaa yritti näykkiä ja kerran jäi kahdeksi sekunniksi tuijottamaan sitä mystistä vasenta etunurkkaa, jossa ilmeisesti aina tapahtuu jotain. Muuten Elvi kyllä teki hyvin alusta loppuun asti ja niinhän se meni, 162 pistettä ja KUMA!

Tuomareiden kommentit:

• Iloinen esitys, joka parani loppua kohti. Myös positioiden laatu parani loppua kohti. Hyvä kehänkäyttö, ohjelma soljui hyvin eteenpäin.
• Iloinen pari, kiva ettei ohjaaja yrittänyt kaikkia mahdollisia positioita, vaan pitäytyi muutamassa ja sai ne onnistumaan.
• Ihanalla asenteella työskentelevä koira. Positioita riittävästi alokasluokkaan. Yksi kontaktikatko verottu hieman yhtenäisyys- & kumppanuuspisteitä. Musiikki sopi parille hyvin. Pientä lahkeen näykkimistä, kiinnitä tähän jatkossa huomiota.

Vennipenni puolestaan osallistui elämänsä ensimmäiseen viralliseen mihinkään kisaan, elämänsä ensimmäiseen koiratanssikisaan ja vielä minun omatekemälläni ohjelmalla! Vennillä oli mahtava tekemisen meininki ennen kehää. Treeneissä ollaan palkattu paljon vain siitä että nenä pysyy ylhäällä ja eri liikkeiden jälkeen reippaasta liikkeestä. Meillä on kuitenkin jäänyt kestotreeni melko vähäiselle, kuten eri temppujenkin treenaaminen, joten vähän mietitytti kuinka käy. Tehtiin kyllä vain Venlalle tuttuja/helppoja liikkeitä; pyörimistä, pidennettyä kasia, kepin pito, kepin kantaminen, selkään hyppääminen, kepin yli hyppääminen ja kepin päälle etutassuilla nouseminen. Niin sekä lopputemppuna kumarrus. Suurin osa tempuista vahvasti avustettuna käsiavulla, mutta alokasluokassahan tässä vasta ollaan. Olin todella tyytyväinen, kun Venla ei laskenut kertaakaan nenää maahan kehässä!! Kaksi kertaa "hidastui" eli jäi askeleen jälkeen, mutta nousi noista hetkistään nopeasti mukaan. Selkäänhyppäämistemppu ja yksi pyörähdys epäonnistui tai onnahti, mutta muuten kaikki temputkin sujuivat mallikkaasti. Ja häiriötä ei ottanut YHTÄÄN. Kontakti, kontakti, kontakti. Mahtava luonnonlahjakkuus, 170 pistettä ja KUMA! Päästiin myös palkinnoille, 2. sija.

Tuomareiden kommentit:

• Hienosti etenevä ohjelma, jossa koira teki pääosin hyvin. Hyvä kehänkäyttö, tasapainoinen esitys.
• Liikkeitä paljon alo-esitykseksi, koira suoriutui hyvin niistä. Kiva esitys.
• Sujuva alokasluokan ohjelma! Koira teki tarkasti työtä. Kivasti erilaisia liikkeitä. Musiikki sopi parille oikein hyvin.

Nyt olisi siis molemmilla mahdollisuus siirtyä seuraavissa kisoissa avoon, mutta onneksi kolmeen kumaan saakka saa vielä alossakin treenata. Ja treeniä tarvitaan. Mahtava päivä!

Kokkolassa

Olipa pitkästä aikaa niin järkyttävät agilitykisat takana, että on kestänyt toista viikkoa niistä palautua sen verran, että pystyy jonkinlaista tiukkaa analyysia kirjoittamaan. Käytin Kokkolassa ensimmäistä kertaa elämässämme kisaamassa kolmen radan verran. Tuomarina Esa Muotka ja osallistujia kyllä ihan kiitettävästi, 25 koirakkoa mini3:ssa. Eli ihan tarpeeksi.

Homma lähti käyntiin hyppärillä eli C-radalla. Eipä ole koskaan ennen startattu päivää hyppärillä, joten pelotti jo valmiiksi, mitä siitäkin tulee. No, eipä tarvinnut suotta pelätä, sillä Elviira oli aivan hukassa. Se oksenteli edellisenä yönä (tyhjää mahaa ja mitä lie ulkona syömäänsä), joten yksi vaihtoehto on, että maha oli yksinkertaisesti vain kipeä vaikuttaen koko suorittamiseen. Tai sitten kolmevitoset vaan ovat juuri niin pahat, että olisi tarvinnut paljon enemmän korkeustreeniä ennen kisoja. Oli niin tai näin, ensimmäisen radan kauhistelin vieressä lyllertävää Elviä, jonka kynnet rapisivat jokaisella hypyllä. Pituudenkin yli käveltiin...

Itse mokasin kepeillä. Ai että, miten ottaa päähän, sillä en edes tiedä, minne olin juoksemassa. Hirveä kiire, vaikkei oikeasti ole kiire minnekään. Vedin Elvin satalasissa ohi, vaikka olisi pitänyt antaa aikaa. Osaahan se. Pari putkikulmaa oli radalla niin ilkeää (keppien jälkeen ja takanurkan lenkin jälkeinen putki), että olin varma Elvin raivokohtauksista niissä paikoissa. Mutta ei, todella sujuvasti sujahti terriäinen jokaiseen putkeen. Myös takaaleikkausputkeen lopussa! Tällä radalla oli myös neljä aitaa niin jyrkässä vinkkelissä lähestymissuuntaan nähden, että kirosin Elviiran takaakiertohakuisuutta. Kummasti kuitenkin auttoi, kun ohjasi suoraan, niin koirakin haki hypyt suoraan. 

Toinen rata oli niin ihmisenkiusaamisrata ettei mitään rajaa. Muotka oli hienosti laitatuttanut seinälle radat näkyville etukäteen. Sieltä opettelin ja tiirailin rataa innoissani, mutta rataantutustumisessa huomasin, että kolmoshyppy olikin siirretty toisinpäin! Siis takaakierroksi, ei suoraan hypättäväksi. Yritin opetella uutta versiota, mutta kuten videoltakin näkee, yritykseksi se jäi. Aloin ohjaamaan paperinmukaista rataa, kunnes tajusin, että pirskatti, pieleen menee. No, saatiin toki se hyppy vielä korjattua, mutta jatkoon kaatui.... Takanurkka näkyy heikosti videolla, mutta siellä Elviira kävelee pituuden yli. MITÄ IHMETTÄ KOIRA?

Pelihän oli jo toki menetetty moneen kertaan tässä vaiheessa, minkä vuoksi ajattelin, että kokeillaan jotain uutta. Tai siis sellaista, mitä tehdään treeneissä, mutta ei kisoissa. Puomin jälkeiselle hypylle ajattelin tekeväni poispäinkäännön. Törkeän hienon juoksukontaktin jälkeen kohti aitaa, koira haltuun ja.... pieni valkoinen tasmanian tuholainen lahkeissa. Mitä siinä sitten oikein tapahtui? Otin Elvin liian kovaa haltuun, vedin sitä liikaa pois hypyltä, olin myöhässä ja tein jotain odottamatonta. No, mutta positiivista, Elviira ei purrut, vaikka siltä ehkä näyttääkin ja jatkoi töitä (kääntyen vielä ihan oikein poispäin aidalle.....). Mutta tuo raivokohtaus yhdistettynä putken jälkeisen aidan ohittamiseen oli Elviiran matkalippu pihalle. Raivota saa, kun syy on minun, mutta silkasta tottelemattomuudesta pääsee kyllä viilentymään sekä Elviiran päänuppi että omani ;)

Kolmas rata menikin sitten ehkä kokonaisuutena parhaiten, vaikka sielläkin oli niitä omia juttuja. Taas Elviira rapsi jokaista hyppyä, vaikka ei yhtään niin moni pudonnutkaan. Todella hienot kontaktit sekä aalla että puomilla, keinunkin malttoi "kevyellä käskytyksellä". En muista koska olisin hetkeen saanut noin kovaa komentaa :D

Tälle radalle otin oikeastaan vain kaksi tavoitetta edellisten ratojen pohjalta, toinen oli tuo pituus ja se, että sen yli HYPÄTÄÄN. Olisin ehkä muuten jäänyt ohjaamaan muurin oikealta puolelta ja kepit puomin puolelta, mutta yritin, josko omalla vauhdilla saisin Elvinkin vedettyä pituuden yli. Toimihan se, ei mitään ongelmaa, kunhan vaan malttaa. Ja toinen tavoite oli pitää tuo putken ja puomin välinen 180 asteen kulmassa olevan hypyn rima ylhäällä (Elviiran akilleen kantapää). Ei pysynyt. Mutta onneksi homma oli jo niin sanotusti mennyt päin mäntyä, niin hyllytettiin rata vielä loppuu, kun halusin testata, josko tuo pudotus oli vain sattumaa. Ei se ollut, tipahti toisenkin kerran.

Ainut hyppy, jolloin tuossa 180 asteen kulmassa ollut rima pysyi ylhäällä näissä kisoissa oli B-radan raivokohtauksen jälkeinen poispäinkääntö. Tästä voimmekin vetää johtopäätöksen, että Elviira pystyy ja kykenee tuollaisenkin hypyn loikkaamaan, kunhan se tekee töitä, eikä ota häiriötä. Kun se taas hyppää "minua kohti", olen sille (jopa paikallaan ollessa) niin iso häiriö ja fokus, ettei se näe saati ymmärrä rimaa välillämme. Onneksi tässä reilussa viikossa pääsin tuostakin ärsyttävästä ongelmasta jo sen verran eteenpäin, että kehitin treenejä, joilla lähdetään tuota nyt ihan tosissaan systemaattisesti nakertamaan pois. Ei voi olla, että koiralla menee muuten kaikki hienosti radalla, mutta kun tulee hyppy 180 asteen kulmassa, ei tuu mitään ja järki katoaa!

Positiivista:
+ superduperkontaktit

+supeduperputket

Kehitettävää:
-oma radanmuistaminen

-oma ohjaaminen

-pituuuuuuuuus
-180 aidat

Sillä lailla.

Syksy

Tänä vuonna on ollut todella onnistunut syksy kelien puolesta! Sadesääkään ei ole haitannut, kun aurinkoisia ja kauniita syyspäiviä on mahtunut joukkoon yllin kyllin. Jopa Venla on päässyt nauttimaan hetkittäin vapaudesta. Enpä olisi ennen uskonut, jos joku olisi sanonut, että on olemassa koiria, joita täytyy pitää ulkona kytkettynä 90 % ajasta. En todellakaan. Sehän on koulutuskysymys. Totteleeko koira vai ei.

Onneksi Venlan myötä olen saanut oppia paljon todellisen nenäeläimen mielenlaadusta. Vaikka se osaa tulla luokse, vaikka se haluaa tulla luokse ja vaikka sillä olisi mahdollisuus tulla luokse, ei se välttämättä aina vain pysty. Senkin olen oppinut, että saalisvietin pystyy kouluttamaan pois koiralta, riistaviettiä et vie sitten millään. Hallita jollain tavalla, kyllä, poistaa kokonaan, ei. En usko, että Venlasta tulee koskaan koiraa, jota pystyisi pitämään vapaana olematta itse hyökkäysvalmiudessa nappaamaan jostain karvasta kiinni, kun se lähtee.

Näillä vapauslenkeillä homma on sujunut kuitenkin mallikkaasti. Ja hyvä niin.

Kahden viikon päästä on Janakkalan koiratanssikisat ja sain kuin sainkin kolme paikkaa sinne! Kaksi freestylea ja yhden HTM:n. Onneksi kotiseuran talvikausi alkaa ensi viikolla eli päästään halliolosuhteissakin treenaamaan kehänkäyttöä ja vielä tsekkailemaan suuntia. Elviira menee valmiilla jellonalla freestyleen, Sallan lähes valmiiksi tekemällä joulunumerolla HTM:n ja Venla menee ihan alusta loppuun asti itse tekemälläni ohjelmalla debytoimaan freestyleen. Saas nähdä kuinka meidän käy.

Kotona ollaan liikesarjojen lisäksi treenailtu uusia temppuja. Pari videota alla, toinen Elvin käskytreenistä downin kanssa ja toinen Venlan sheippaustreenistä etutassun nostolle.

Huomenna suunnataan nokat kohti Kokkolaa, jossa Elvillä on edessä kevyet kolme starttia agilitya. Niihin kuviin ja tunnelmiin.

Koiratanssipäivä

Westiekerhon koiratanssipäivälle saatiin jatkoa, kun Salla piti taas westieille koulutuspäivän DreamTeamilla. Nyt oli mukana sekä aloittelevia että jatkoryhmäläisiä eli monipuolinen porukka. Mutta pelkkiä westieitä! Ilmoitin tietysti Elviiran jatkoryhmäläiseksi saatesanoilla, että marraskuun JANKK:n kisoihin tarvittaisiin HTM:n väliohjelma. Mutta sitten tulikin vajausta koulutuspäivän porukkaan, jolloin ilmoitin mukaan myös Venlan. En enää edes muista, oliko vapautunut paikka aloittelijoiden vai olisiko jatkoryhmäläisten keskuudessakin ollut vielä tilaa, mutta ilmoitin Venlan aloittelijoihin.

Järjettömän typerä ajatus.

Mutta onneksi siitäkin järjettömyydestä jotenkin selvittiin. Alottelijoiden ryhmä teki siis yhtäaikaa hallissa harjoituksia, kiertämistä, pyörimistä ja pujottelua. Ihan niin kuin viime kerrallakin koiratanssipäivässä. Onneksi suurin osa muista aloittelijoista oli uroksia. Venla oli kuitenkin jäykkänä ja vaikka hyvää kontaktia pitikin (ei lähtenyt karkuun, ei haahuillut, ei hyökännyt kenenkään kimppuun, vaikka muut tappelunnujakoita kehittelivätkin) ei se vain millään rentoutunut tekemään oikeasti töitä. Kaikki tututkin jutut tehtiin hi-taas-ti ja jäy-käs-ti.

Tehtiin lyhyissä pätkissä ja aina aloittelijoiden pätkien väliin tuli joku jatkokurssilainen omien treenitoiveidensa kanssa ns. omalle ajalle. Olisi niin pitänyt Venlakin ilmoittaa tällaiselle paikalle, niin oltaisiin oikeasti jotain voitu treenatakin. Toki häiriö/sietotreeniksi tämä päivä oli oikein hyvä. Ja päästiin ihan loppuvaiheessa tekemään yksin "koreografia" lennosta eli päästiin myös tekemään yksin ja edes vähän rentoutumaan. Venlan kontakti on kyllä ihan mieletön. Siinähän tuo mukana tepastaa ja tuijottaa häntä pystyssä vain minua. Ihanaa vaihtelua 360 astetta ympäristöään tarkkailevaan Elviin verrattuna. Ja vaikka tosiaan noissa yhteistreeneissä pojille tuli kärhämää tai joku muu oli ylipäätään lähellä, Venla ei edes vilkuillut siihen suuntaan vaan piti vain kontaktia yllä.

Elviira oli jatkopaikalla ja yritetään päästä Janakkalaan kt-kisoihin marraskuun alussa. Freestylessahan vielä taistellaan leijonaohjelman parissa. En suostu luovuttamaan, ennen kuin se menee edes kerran kisatilanteessa niin, että voin olla jokseenkin tyytyväinen Elviin. Mutta tasapainona/väsytystaktiikkana/yllätysmomenttina haluaisin myös saada Elvin HTM-ohjelmalla mukaan. Siinähän ei suinkaan ole muuta ongelmaa kuin tehdä se ohjelma vielä ennen kisoja. Tänään päästiin Sallan ideoinnilla jo puoleen väliin saakka eli eiköhän tämän päivän inspiraation voimin se loppukin siitä hahmotu.

Koska ollaan jo melkein lähellä joulua noissa marraskuun kisoissa, treenataan väliohjelmaksi jouluohjelma. Periaatteessa minulle tonttulakki päähän, joulumusa soimaan ja seuruuta puolitoista minuuttia. Helppo homma vai miten se nyt meni.

Alusta saatiin oikeastaan ihan kiva. Aloitetaan kerjuulla, sitten Elvin pitäisi kiertää sivulle, mutta itselleni tuli kotimatkalla mieleen, että olisiko sittenkin parempi, että se tulisi suoraan sivulle. Ihan vain sen takia, kun jellonassakin tuo alun kerjuu-kierto on alkanut tökkiä. Tai siis se kierto-osuus siitä. Sitten jatketaan reippaalla vauhdilla ja tehdään vähän siksakkia välissäseuruulla ja sen sellaista. Saatiin hyviä meille uusia ajatuksia positioiden väliin (en todella enää muista miksi niitä kutsuttiin, mutta niille positioiden välisillekin jutuille on oma terminsä).

Vaikeinta oli kuitenkin oma liikkumiseni. Voin ja pystyn kävelemään normaalisti eteenpäin musiikin tahtiin. Hitaammin ja nopeamminkin. Mutta vaihtoaskelhyppykierieneteenpäin -etenemiset ovat aivan järkyttäv(iä)n haastavia. Elviira kuitenkin todella hienosti kesti kaikki epätoivoiset hyppely-yritykseni ja eiköhän jotain sellaisia joulunumeroon pidä saadakin. Onneksi jatkossa meidän HTM tulee olemaan marssipainotteista, kunhan saadaan niihin ohjelmiin puvustukset kuntoon, ei minunkaan tarvitse juuri muuta osata kuin kävellä.

Vennipennin kanssa olisi kyllä kiva tehdä jonkun sortin FS-esitys Janakkalaan. Nyt en tiedä, haluaisinko tehdä sillekin joulunumeron vai pitäisikö kokeilla tehdä joku pienikiva Vennin tunnusmusiikkiin. Ehkä hieman tämän päivän koulutuksesta rohkaistuneena voisin yrittää rakentaa ei-teemallisen koiratanssiesityksen. Aikamoinen haaste, mutta Venla on niin hieno pieni koira, että mitä en sen eteen tekisi.

Plikkojen parhaat puolet:

Venla - kontakti, kontakti, kontakti ja kontakti
Elviira - vire (se oli hallinnassa!), keskittyminen, superhyvä käytös

Kuvista kiitos Riikalle!

Leena Inkilän koiratanssikoulutus

Venla pääsi DT-areenalle Leena Inkilän koiratanssikoulutukseen. Olin itse hieman skeptinen, sillä kouluttaja oli itselleni vieras, mutta olipa mahtavaa yllättyä positiivisesti. Leena on mahtava tekninen kouluttaja ja lukee erinomaisesti koiria sekä osaa käsitellä erilaisia ihmisiä vaivatta. Aivan mahtava.

Vennikän kanssa oltiin koulutuksen alkuvaiheissa, johon oli ympätty muitakin liiketreenaajia (siis eri temppuja). Meidän aiheena oli kumarruksen käsiavusta eroon pääseminen ja etujalkojen nostelu. Aloitettiin kumartelulla. Sanottakoon tosin ensin, että DT-areenalla oli häiriötä sekä ihmisten että vieraiden koirien muodossa. Koirat eivät haitanneet yhtään mitään ja ihmisetkin vain, kun jäin höpöttämään Leenan kanssa ja Ven totesi tilaisuutensa koittaneen nameja pilkkovien ihmisten jaloissa. Häiriönsietokyky = priimaa.

Kumarrus on tosiaan siinä vaiheessa, että Ven kumartaa käsiavulla. Eikä oikeasti ole tullut mitään mieleen, miten siitä voisi päästä eroon. Kymmenessä, viidessätoista minuutissa, mitä tähän temppuun käytettiin aikaa koulutuksessa, päästiin jo siihen pisteeseen, että hetkittäin Venla itse tarjoaa käskystä kumarrusta. Fiksu likka. Eli käyännössä hommaksi jää opettaa sanallinen käsky. Huomioitavia pointteja: käsky ennen liikettä, vaihdellen käsiapua, jopa kesken tempun. Kestoa vasta, kun käsky on hallussa.

Toisena temppuna tosiaan oli sitten etutassujen nostelu. Tassuahan tuo osaa antaa ja päästiinkin äkkiä lattiatasosta siihen, että seison koiran edessä ja pyydän jalalla antamaan tassua. Venla pääsi hurjan nopeasti jyvälle aina, kun vähän muutettiin temppua tai nosteltiin vaatimustasoa. Ajattelin, että tämän tempun "käsky" olisi omien jalkojeni nostelu, mutta Leena huomautti, että voisi olla parempi jälleen sanallisen käskyn opettelu jatkoa, kuten esimerkiksi omaa sijaintiani koiraan nähden ajatellen. Hyvä pointti. Käskysanat tulen ehkä vaihtamaan, nythän me käytimme sanoja tassu ja toinen. Mutta jos kuvittelisin, että ne toimisivat jatkossakin niin, että Venla koskee minuun eli antaa sen tassun tai toisen ja tämä jalkojen nostelu olisi sitten ihan oma juttunsa. Joka tapauksessa saatiin tähänkin hyvät eväät ja Venlan edistyminen jälleen pelkän lyhyen treenin aikana oli huikea.

Puoli tuntia meni kuin siivillä ja sitä ei edes huomannut. Juotin Venlan kerran treenin aikana, mutta muuten se jaksoi erinomaisella vireellä ja työmotivaatiolla koko koulutuksen. Olen sanonut sen ennenkin, mutta varkain tuo on silti päässyt yllättämään, Venla on uskomattoman loistava koira. Siinä on niin sanotusti pohja niin hyvässä kunnossa, että ei ole työ eikä mikään rakentaa mitä tahansa tuon pohjan päälle.

Täydellinen keskittyminen, hallinta, kesto, motivaatio, into, tarkkuus, rentous ja iloisuus mikä Venlasta löytyy, aiheuttaa suunnatonta ylpeyttä kerta toisensa jälkeen.

201

Elviira kävi luonnetestissä ollessaan 13 päivää vaille kolme vuotta. Ajattelin, että vien Venlan myös noin kolmevuotiaana testiin, mutta ihan tahattomasti kävi niin, että Venlankin luonnetesti osui päivälle, jolloin Ven oli 13 päivää vaille kolme vuotta. Testiä varten ajelimme Helsinkiin, jossa HAU järjesti testin Purina-areenan aidatulla takakentällä.

Niin kuin ennen Elvinkin testiä, kävin kohtia läpi mielessäni ja mietiskelin, miten Venla tulee reagoimaan. Laskeskelin, että ihan hyvä koira se on, kun sain tulokset osumaan sinne 120-130 pisteen nurkille. Laukausvarmuus oli ainut osa-alue, jota vähän epäröin, että kuinkahan käy. Eihän tuo mikään paukkuarka ole ja ollaan yritetty totutella ammuskeluun (täällä maaseudulla se on muuten yllättävän helppoa). Testaajina toimivat Pirjo Kelloperä ja Heli Herranen.

Venla oli testipäivän ensimmäinen koira eli ei tarvinnut kauaa odotella, kun päästiin hommaan käsiksi. Aluksi mentiin vain juttelemaan testaajan kanssa. Puhuttiin niitä näitä kotioloista ja Elviirasta ja Venlan ominaisuuksista. Venlalle tuli aika äkkiä tylsää ja sen kyllä kuuli. Kun sitten virallisesti aloitettiin testausosuus testaaja sai kyllä ensitöikseen kokea Venlan nenän voiman. Ven oli vakuuttunut, että pusikossa on joku ja ei siinä vaiheessa kyllä enää voinut ollenkaan kiinnostaa koko edessä hilluva ihminen. Testaaja kehotti meitä käymään puskissa katsomassa, ettei siellä mitään ole ja riittää-käsky herättikin nenäeläimen mukaan meininkiin.

Leluina testaajilla oli puinen keppi, vaihtoivat sen naruleluun, mutta totesivat aika pian, että kyllähän se leikkii. No, Elviiraan verrattuna "taistelusta" ei oikeasti voinut edes puhua, mutta kyllähän se tarttui leluihin kiitettävästi ollakseen koira, joka on vain opetettu taisteluleikkiin.

Kelkka oli ensikosketus "pelotteisiin" ja kyllähän Venla haukkui. Mutta ei missään vaiheessa mennyt paniikkiin. Elvihän lukittui tässä täysin, mutta Venla säilytti koko ajan toimintakykynsä ja oli todella utelias. Kun käveltiin tämän jälkeen kelkan ohi, niin hinku oli vain suuri päästä katsomaan sitä puolikasta ihmistä uudestaan. Hämmästelin tässä vaiheessa, että olipas Venla reipas ollakseen itsensä.

Hyökkäävään ihmiseen lähdettiin kävelemään kentän laitaa, mutta käveltiin liian laidassa ja hyökkääjä ei nähnyt meitä. Haalarillekin jouduttiin pariin kolmeen kertaan ottamaan uudestaan vauhtia, sillä jostain syystä testissä olisi haluttu, että koira kävelisi reippaasti edellä. Ei tule tapahtumaan nenäeläimen kanssa ;) Hyökkääjä oli Venlan mielestä ensin kiinnostava, mutta aika nopeasti Ven turtuu hyökkääjään ja tuijottelee muita mahdollisia ärsykkeitä. Kun hyökkääjä tulee lähes iholle, on se kuitenkin riittävän suuri ärsyke Venlalle päästä sanomaan muutamat kirosanat. Hauska nähdä videolta, miten Venlan häntä kuitenkin heiluu "puolustushaukun" välillä niin kuin joku sitä kehuisi. Ja kun hyökkääjä onkin kiltti, niin johan Venlakin on taas kaveria.

Luoksetulo onnistui,  melkein. Mutta sitten piti mennä katsomaan, että mistä se hyökkääjä täältä pusikosta muuten tuli ja olisiko siellä jotain mielenkiintoista. Hohhoijaa.

Haalarille tosiaan otettiin pari lähestymistä, mutta sitten se lopulta lanasi perässäni. Eipä haitannut, sillä heti kun haalari nousi, Venla ponkaisi sen metrin eteenpäin haalaria kohti. Niin pitikö sitä säikähtää? Kun otettiin vauhtia haalarin toiseen ohitukseen, Venla lähti oikein veto päällä tutkimaan. Ja oikeasti, tarvitseeko tynnyristä mitään sanoakaan. Vähän kiinnosti, kun siitä lähti ääntä, mutta ei todella voida puhua mistään pelosta tai säikähdyksistä.

Tässä vaiheessa olin ihan hämmentynyt. Venla oli täysin rento, ihan oma itsensä koko ajan. Välillä sillä oli tylsää, välillä se oli innostunut, kun tapahtui jotain uutta ja se jäi odottamaan, että mitäs sitten. Mutta ei mitään paniikkia, ei mitään ahdistusta, ei mitään negatiivista reaktiota.

Pimeässä huoneessa Vennikkä löysi heti testaajan ja ilmaisi hienosti (teki mieli kehua, en kehunut). Sitten testaajat ajoivat sen muualle ja Venla lähtikin imuroimaan lattiaa kanttiinissa, jossa siis piiloteltiin. Testit heittelivät muutamia ämpäreitä, mutta Venlan ilmekään ei kuulemma värähtänyt, kun se vain kulki nenä maassa etsimässä jotain. Löysihän tuo minutkin, mutta ei todella tiennyt mua etsivänsä.

Sitten tulikin seinä, joka oli harvinaisen huonosti valittu sijainniltaan. Siis sidoin Vennin johonkin pusikkoon, jossa oli hengaillut rusakoita eli yllättäen pupun papanoita löytyikin sitten evääksi ja muutenkin hajut olivat kohdillaan. Eli Venlalla oli omaa mielenkiintoista tekemistä sillä aikaa, kun testaaja yritti kaikin voimin hyökätä pienen terrierin kimppuun. Testaajakin turhautui, kun Venla vain katsoi, että jaa, mitäs sinä siinä heilut ja jatkoi omia bisneksiään.

Laukauksille kun lähdettiin, Venni valui taas perässäni narussa nenä maassa, mutta heti ensimmäisellä laukausella lähdettiin liikkelle. Hyvä metsästyskoira, kun reagoi laukauksiin. Itse en tosin kuullut, että minun piti pysähtyä, mikä aiheutti pienen töksähdyksen, mutta eipä haitannut. Toinenkin laukaus ok, Venni mietti, että pitääkö nyt katsoa ääntä vai minua vai mitä, häh, miten sinne pääsee.

Odoteltiin testaajien tuomiota ja Venni puuhasteli niitä näitä. Aivan rentona ja normaalina omana itsenään (mitä hämmästelin todella). Mutta kun kuuntelin testaajien luettelemana Venlan ominaisuuksia ja varsinkin lopputulemaa, olin täysin hämmästynyt. En tosin eniten siitä, miten hieno koira Venla on, sillä sitähän se on aina ollut, vaan siitä, MITEN HUONOSTI OLEN OSANNUT TULKITA OMAA KOIRAANI. Häpeä, onnellisuus, ylpeys ja itsetuntoni romahdus taistelivat sisälläni siitä, mikä saisi nyt olla päällimmäisenä tunteena.

Olen ihan oikeasti tulkinnut Venlaa aina pehmeäksi, jokseenkin herkäksi ja vilkkaaksi koiraksi, mutta se osoittautuikin toimintakykyiseksi, kovaksi ja kaikin puolin äärimmäisen tervepäiseksi koiraksi. Jestas. Kannatti siis mennä. Totesin, että ehkä tämän ansiosta yhteisymmärryksemme harrastusten parissa kasvaa, kun Venla saa olla oma itsensä ja minä ymmärrän millainen se on. Olen kyllä todella ylpeä tuosta koirasta. Ihan mahtava westie. Hieno Ven.

13 minuutin video parhaista paloista alla. Mahtavaa, että saatiin tämä videollekin.

Venlan osasuoritukset:

Toimintakyky +2

Terävyys +1a

Puolustushalu +1

Taisteluhalu +2b

Hermorakenne +1a

Temperamentti +3

Kovuus +3

Luoksepäästävyys +3

Laukauspelottomuus +++

Kokonaisuus: 201 +++

Syksyn harrastukset

Viileämmät kelit ja syksy on ihan oikeasti saapunut. Jes!

Jaksetaan lenkkeillä taas tolkuttoman pitkiä lenkkejä ja nautiskella ulkoilmasta. Vihdoin myös Venlan juoksukoulutus on alkanut tuottaa tulosta ja kun canicross-valjaat vedetään niskaan, Ven jopa hieman lämpenee. Juoksee koko matkan reippaasti edellä, välillä jopa kunnolla vetäen, mikä on jo huimaa edistystä koiralle, jonka luonne tahtoisi mieluummin seurata. Vähän elättelin toiveita, että uskallettaisiin kokeilemaan canicrossia kisoissakin, kun tuossa muutaman kilometrin päässä järjestetään marraskuun alussa Häjyt sprintti. Siinä on vain vielä niin monta muttaa, että saa nähdä. Kestääkö oma kunto ylämäkijuoksua, saadaanko ohitustreenejä järjestettyä, ehditäänkö opettelemaan reitti ja vahvistamaan maalia. Voittamaanhan ei siis tokikaan olla menossa, mutta ihan tosissaan osallistumaan. Ja näyttämään, että voi se pienikin koira vetää henkihievereissä juoksevaa ihmistä perässään ;) Elvinkin kanssa ollaan canicrossailtu, mutta kisoissa Elvistä ei kyllä olisi pienintäkään hyötyä, sillä se ei vedä lainkaan. Juoksee edellä juuri niin pitkällä, että hihna kiristyy, mutta ei vedä. Fiksu eläin.

Siinä onkin tämän syksyn ainoa kunnon ulkolaji. Pekosta pidetään Venlan kanssa paussia ja opetellaan vähän uutta. Lähinnä esineilmaisu ja tottelevaisuuspuoli olisivat tapetilla. Katsotaan, jos aikaa riittäisi lähteä mukaan paikallisen koirakerhon hakutreeneihin, niin voitaisi ylläpitää siellä maastoetsintätaitoja, mutta liitytään ensi vuoden puolella seuraavan kerran pekokerhoon ja suunnataan kohti ensimmäisiä kokeita sen lajin parissa.

Tottelevaisuutta onkin arkitottiksen ja rally-tokon kautta Venlalle tarjolla, Elville puolestaan ihan oikean tokon muodossa. Päätin tässä eräänä yönä, että minähän en suostu hyväksymään sitä, ettei Elvi selviäisi TKykköseksi uusilla säännöillä. Olkoot kapulan pito tai ei, mutta ei se voi siitä jäädä kiinni. Minkään muun kanssahan Elvillä ei pitäisi olla mitään muuta kuin henkisiä ongelmia (häiriökoirat ja ahdistus), joista niistäkin on vaan pakko päästä yli. Treenillä, treenillä ja treenillä. Tokoseuraa kaipaisin kovasti uudelta kotiseudulta, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt. Uuden paikkamakuun treenaaminen vaatii ainakin seuraa ja Elviira kaipaa paljon häiriötreenejä. Mutta eräs tokoseura järjestää ainakin aktiivisesti möllikisoja lähialueella, jonne varmasti on Elvin kanssa mentävä, oli se sitten valmis tai ei.

Vennin arkitottis keskittyy perusjuttuihin, kontaktiin, luoksetuloon ja seuraamiseen. Taas on lipsuttu treenaamisen kanssa ja sen näkee heti. Venni villiintyy hurjaa kyytiä, jos ei opeteltuja juttuja ylläpidetä koko ajan. MH-kuvauskin jäi tältä syksyltä käymättä, kun siellä täytyy se koirapeto päästää irti. Eikä minulla ole minkäänlaista luottamusta siihen, että saisin Venlan koskaan enää kiinni, kun se lähtee kokeessa vieheelle tai vieraan ihmisen luokse leikkimään. Vaikka se vääristääkin kokeen tulosta osittain (tai tuloksesta tulee ainakin ennalta-arvattavampi, kun koiran tuntee paremmin), odottelen mieluummin Venlan kanssa siihen ikään, ettei se katoa koepaikalta kuin lähden vauhkoviivin perään juoksemaan pitkin maita ja mantuja.

Agility on meidän tuttu ja turvallinen peruslaji, jota junnataan nyt taas viikosta toiseen. Kisaillaan kun ehditään ja muuten vaan yritetään kehittyä kukin tahoillamme paremmaksi. Kisakausi painotetaan kyllä agissa kesään, mutta plakkarissa on parit lahjakortit ja muutamat kaverit täytyy käydä moikkaamassa, minkä vuoksi jotkut hallikisatkin pääsevät nauttimaan läsnäolostamme. Agin ohessa koiratanssikin on noussut peruslajiksi taustalle. Kuin varkain. Molempien kanssa treenaan uutta ohjelmaa, Vennin ensimmäinen freestyle on vielä hieman hakusessa, kun taas Elvin ensimmäisestä HTM:stä tulee huippuhyvä. Ja itsepäisyys jaksaa pysyä pinnalla tässäkin lajissa, en nimittäin luovuta Elviiran leijona-freestylenumeron kanssa ennen kuin saadaan sillä kuma. Se on varma se.

Venla tarvitsee vielä paljon temppuoppia ja kestotreeniä koiratanssissa. Elvin kanssa pitäisi päästä enemmän häiriöön. Huomasi sen westieiden erikoisnäyttelyssä Espoossakin, että Elvi ei ihan kestä tuota koirahäiriötä. Esitettiin siellä kesällä viiden naisen ja laumallisen westiejä kanssa koiratanssishow ja se täytyy kyllä sanoa, että olin melkein hämmästynyt, kun Elviira teki karkoitushyökkäyksensä vain kerran (ja senkin esiintymiskaveria kohti). Mutta on se kumma, miten voi koiraa ahdistaa aina vaan ihmeellisimmissä paikoissa. Tosin luulen kyllä, että Elviiran treeni- ja kisa-ahdistus on vain pahentunut viimeisen vuoden aikana, kun asuttiin lievästi sanottuna syrjässä sivistyksestä, vaikka esim. kotonaolemiseen vuoden eristyneisyys teki ihmeitä. Elviirakin osaa ottaa rennosti ja olla vahtimatta, vaikka kuuluisi mitä ääniä.

Rönsyilevän ja tekstipainotteisen syksyn harrastuskatsauksen kautta kohti viileää iltalenkkiä, mars!

Muuttourakka

Ennen heinä-elokuun vaihdetta löydettiin yhtäkkiä uusi asunto ja tehtiin taas kohtuullisen nopealla tempolla muutto Lapualle. Vielä toki asutaan keskellä pahvilaatikkomerta ja järjestellään uutta kotia laatikko laatikolta, mutta vanha kämppä on jo taaksejäänyttä elämää.

Yksi tavaroista.

Asumme nykyään kaksiossa, jossa on mukavasti tilaa sisällä, mutta vielä mukavammin pihalla. Terassi on valtava ja Elviira onkin siellä ottanut ensimmäiset jalkapallopelit jo. Piha on nelinkertainen edelliseen verrattuna, joten kunhan saadaan aitaus järjestettyä, pallopelit voivat jatkua nurmikolla. Ja se on muuten sen kokoinen piha, että sinne mahtuu treenaamaankin!

Elviira on jälleen ottanut muuton raskaasti. Vähän helpotti, kun omat tavarat saatiin uuteen kotiin, mutta stressireaktio on selvä. Kutittaa, ahdistaa, Elvi liiskautuu kiinni minuun joka välissä ja yölläkin nukkuu sängyssä. Toisaalta taas Elvi on rennompi sisällä, kun on enemmän tilaa ja ei tarvitse jatkuvasti vahtia, mitä Venla puuhaa. Ja sanomattakin toki selvää, että uusista ulkotiloistamme Elviira nauttii eniten.

Täältähän löytyi hyvä piilo!

Iiiiiiiiiiiiso piha!

Venla puolestaan otti itse muuttorumban hyvin. Ei stressiä, ei paniikkia, vähän vaan tylsää, kun huomio ei kohdistunut virtapiikkiin, vaan kaikkeen muuhun. Venla on jo ottanut omakseen muutenkin koko kämpän. Tein sille vasta pahvilaatikoiden sekaan käytävänkin, jossa se tyytyväisenä mönkii omia juttujaan. Ja kun itse puuhastelen Elvi kyljessä keittiössä, Venla hiippailee vähin äänin makuuhuoneeseen ja leikkii onnessaan rotillaan. Entisessä yksiössä Venlalla ei ollut sitä ns. omaa rauhaa leikkiä ja puuhastella, sillä Elvi on niin poliisina vieressä. Nyt kun pikkuhiippari pääsee toiseen huoneeseen, ei Elvikään jaksa välittää, mitä se siellä puuhaa.

Hyviä puolia toki asunnon koon kasvun ja hienon pihan lisäksi on sijainti. Nyt tullaan näkemään lenkeillä muitakin koiria (helpottanee maalaistumisefektiin), agiseuramme toiminta pyörii ihan lähietäisyydellä ja kaduilla liikkuu muutakin kuin pelkkiä villieläimiä (helpottanee Venlan jäljestyslenkkeilyyn).

Käytiin tässä juurin muuton alla oman seuran agiepiksissäkin. Hirveästi porukkaa paikalla, mutta järjestelyt olivat hämmästyttävät sujuvat. Itseasiassa täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut epiksissä, jotka olisivat tuollaisella koiramäärällä olleet noin jouhevat, nopeat, selkeät ja hyvin järjestetyt. Jos jotain täytyy moittia, radoissa ei ollut juuri järjen hiventä, mutta siitäkin huolimatta jäi hyvä fiilis. Venla oli ainoa minimölli ja teki hitaanoloisen nollaradan. Hieman otti häiriötä ympäristöstä, mutta ei todellakaan tarvinnut pelätä, että se minnekään sinkoilisi.

Elviirankin kanssa otettiin startti kisaavien radalla, mutta järkytyksekseni Elvi mokasi kepeillä. Eipä ole sitä tehnyt sitten... no, koskaan. Haastava alku tosin onnistui ja takaakierto-niisto-hässäkkä, jollaisessa tahtoo aidan rima aina pudota, onnistuivat. Täytyy myös sanoa, että Elvin kanssa juostessa huomaan, miten omien polvieni kunto ei tahdo riittää. Mutta Elviiran kroppa on ainakin näiden muutamien treeni/kisapäivien jälkeen ollut ihan kunnossa. Ei puolieroja, ei jumeja tai mitään muutakaan poikkeavaa.

Agista on yhtäkkiä tullut taas hauskaa. Ja videomateriaaliakin on!

Agikisoissa

Yli vuosi aikaa viime virallisesta startista agipeto Elviiran kanssa.

Miksi se loppui? Koska Elvin lannerankavamma jumiutti agin jälkeen koko elikon, kolmevitosten jälkeen aina vain pahemmin. Nyt Elviira onkin ollut pitkään hyvässä kunnossa. Häntä heiluu, eikä kroppa kenota milloin mihinkin suuntaan. Agirodussa Elvi oli niin intoa puhkuen mukana, että heräsi pieni into lähteä vielä kokeilemaan, selvittäisiinkö kisaamisesta. Sillä agirodunkin jälkeen Elvin kroppa oli ihan kuin aina ennenkin.

Ilmoittauduttiin siis Sieviin, lähikisoihin, puolentoista tunnin ajomatkan päässä oleviin kyseisen koirakerhon ensimmäisiin virallisiin agikilpailuihin. Mentiin ajoissa paikalle ja ehdittiinkin ykkösluokassa kisannutta toista westietä kannustamaan, ainakin henkisesti. Vietettiin siinä sitten päivää käyskennellen ja Sievin kylämarkkinoilla pyörien. Sekä toki agilitya seuraten. Puolen kilometrin päässä kisapaikastakin oli ihan kiva uittopaikka koirille. Idyllinen maisema, jos ei muuta. Elviira nautiskeli ruohikossa pulikoiden.

Kaislikossa suhisee

Elvin ensimmäinen startti oli agiradalla. Rata oli helppo ja nopeasti siihen tutustuinkin. Ei mitään ihmeellistä, toki pari paikkaa, joissa aavistin Elvin tiputtavan riman, mutta ei sen vaarallisempaa. Toisin kuitenkin kävi, kun lähdettiin liikkeelle. Videoltakin näkee, miten Elvin häntä vispaa ennen kuin komennan sen odottamaan lähtölupaa. Joo, sillä oli vähän intoa. Kakkoshypyn jälkeen olisin vanhan Elvin kanssa sanonut, että se ei ikinä lähde puomin suuntaan, jos itse ohjaan toiselta puolelta. Nyt huono ohjaus yhdistettynä villiin agilitywestieen, niin sinne läks. Toki kääntyi pois, mutta oli jos siinä vaiheessa lipunut niin pitkälle, että tuli kolmoshypystä ohi.

Nappasi muuten tässä ensimmäisen kerran.

Ei muuta kuin eteenpäin ja rimatkin pysyivät ylhäällä, oho! Ennen puomia oleva hyppy, ei ongelmaa, puomin jälkeinen hyppy, ei ongelmaa. Olin vähän hämmästynyt, sillä Elviira on tavannut lanata tällaisissa paikoissa olevia hyppyjä. Sanottakoon kyllä, että ohjaankin noissa ihan hyvin eli kummasti sekin voi auttaa asiaa. Keppien jälkeen tuli sitten se kolmas paikka, jossa kuvittelin riman tipahtavan ja niinhän tuo tipahtikin. Merkkaan Elville liian hätäisesti niiston, koska minulla on kiire alta pois. Elvi lähtee kääntämään perään jo ilmassa, jolloin takajalat lanaavat hypyn. En ehtinyt silti alta pois, vaan kielto putkelta.

Ja toinen naps.

Sitten Elvi menikin jo väärään päähän putkea ja hyllytettiin. Olisin ehkä kuitenkin jatkanut suorinta tietä loppuun ihan juostenkin, mutta Elvi koki ennen aata terrierihetken ja lähti jahtaamaan kinttujani.

Kolmas nappasu ja lähdettiin hieman keventämään kierroksia lenkille.

Paljon hyviä paikkoja, paljon hyviä juttuja, mutta ei vaan tahtonut millään pysyä elukka nahoissaan. Käytiin Elvin kanssa kohtuullisen rivakka lenkki siellä järvellä ja takaisin. Elviira saikin sitten ottaa lepoa Venlan kanssa autossa toista rataa odotellessa.

Ensimmäinen rata täällä.

Venla, Elviira & Tarmo. Läähätyksen määrästä voi päätellä jotain, ainakin Venlalla oli kuuma!

Toinen rata oli hyppäri. Helppo kuin mikäkin tai no, pari paikkaa, joissa olisi voinut käyttää luovempaakin ohjausta, mutta tavoitteenani oli olla Elville mahdollisimman selkeä ja reilu. Tällä kertaa tultiin Elvin kanssa radalle juuri viime hetkellä eli ei ensimmäistäkään sekuntia agilityntuijotusta alla. Siitäkin huolimatta yli-into oli Elvin toinen nimi tälläkin radalla.

Startissa karkasi, mikä tarkoitti jatkon kannalta sitä, että olin itse myöhässä. Piti pakkovalssata nelosputkelle, mutta en sitten valssannutkaan. Ihme ja kumma kyllä, Elviira meni putkeen, mutta jäi sinne sisälle pyörimään kuin väkkärä. Ei tullut kyllä uloskaan enää, minkä vuoksi siinä kohdassa tuomarin nostama käsi mitätöitiin lopuksi. Se ei ollut vitonen.

Hyppyjen jälkeen tönkköohjaus kepeille, Elvi ei ehtinyt ollenkaan hakemaan keppejä, vaan vein sen ensimmäiseen väliin. Meidän välillemme laskeutui hieman jäykkä ja viileä tunnelma. Molemmat mietittiin, että mitähän tässä juuri äsken tapahtui. Siitä huolimatta tai sen ansiosta Elviira kuitenkin nappasi kiinni pujottelusta, vaikka askellus pääsikin kohdalleen vasta puolestavälistä. Hyvä koira, kerrankin korjasi. Sitten voikin kysyä, missä ohjaus. Olin jo ihan loppu, en jaksanut ohjata, enkä todellakaan jaksanut tuossa välissä ottaa sitä spurttia kohti putkea. Elvi nostaa katseen hypyllä ja on lukevinaan vasemmalla olevan hypyn. Pusken itse päälle, jolloin Ee laskeutuu rimalle. Matka jatkuu kuitenkin ja tämä väli meneekin ihan kivasti.

Viimeisen putken jälkeen tarkoitukseni oli tulla aidan ohi ja pakkovalssilla työntää Elvi hypylle, jolloin itse saisin hieman enemmän etumatkaa. Ilmeisestä syystä, en kuitenkaan uskaltanut hypyn sille puolelle lähteä, sillä ratahenkilöstä ei vauhdissa ottanut selvää, mihin suuntaan se siitä sinkoaa. Elvikin putkesta ulos tullessaan oli lähdössä ratahenkilön juoksun matkaan, mutta ihmeellisen onnistuneen hätäratkaisun ja ohjauksen ansiosta sainkin Elvin tulemaan ihan oikeaan suuntaan ja lähes oikeaan aikaan. Eikä yksikään rima tipahtanut. Mieletöntä.

Hyppäriltä todella hyvä vitonen, aliaikaa, vauhti jotain päälle 3,7m/s eli noilla hidastuksilla oikein kelpo vauhti. Tästä vitosesta jäi kutkuttamaan, että voisiko Elviira, kyllä, siis Elviira, tehdä joskus jopa nollan?

Toinen rata täällä.

Seuraavana aamuna Elvi lopetti venyttelyn lannerangan venytyksen kohdalla. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Koiratanssia - ihan tarpeeksi

Aloitetaan kuvalla, hienolla sellaisella (siskoni tekemä digitaalinen maalaus) Elviirasta ja Vennistä ylämailla! Tämän jälkeen koko postaus onkin pelkkää tekstiä, koittakaa kestää..

Viime viikonloppuna oli niin paljon koiratanssia, että on kestänyt seuraavaan viikonloppuun vasta niiden purkaminen ;)

Lauantaina käytiin treenaamassa kaikkien koirien kanssa hallissa. Samassa hallissa, jossa sitten sunnuntaina oli tuomarikolleegion harjoitusarvostelu (koiratanssituomarikokelaat 3kpl ja viralliset tuomarit 3kpl arvostelemassa eritasoisia kt-esityksiä, epävirallinen tilaisuus).

Elvin kanssa treenattiin hyvin vähän omaa sirkusleijonaa eli FS-ALO-luokan esitystä. Kerran taidettiin ottaa koko pätkä ja sen jälkeen pari kriittisintä kohtaa palkaten vuolaasti. Kriittisillä kohdilla tarkoitan niitä, joissa Elvi on saanut kisoissa jonkun kohtauksen.

Pääasiassa kuitenkin halusin treenata ja kokeilla liikkeitä uuteen HTM-musiikkiin, jonka olin juuri saanut valittua. Testattiin vähän erilaisia liikkeitä, positioita ja suunnittelin vähän kuviotakin ohjelmaan. Tästä tulee muuten hyvä. Elvillä tosin kiehui yli pelkissä seuruissakin. Kokeiltiin myös vaikeampia positioita, kuten esim. kaikkia positioita hitaasti. Elviira yrittää pysyä nahoissaan ja hillittynä, mutta se purkautuu siihen, että kun itse otan yhden hitaan askeleen, Elviira on ehtinyt teputtaa 5 supernopeaa minilyhyttä askelta eteenpäin ja jää odottamaan, koska itse osun taas kohdalle. Hyvä haaste muuten yrittää opettaa tikkaava westie kävelemään hitaasti!

Toki nyt tuntuu vahvasti siltä, että HTM tulee olemaan sekä minulle että Elville helpompaa kuin freestyle, mutta tämäkin kutina voi muuttua hyvinkin nopeasti, kun mennään kisoihin ja todetaan, ettei siitä(kään) muuten tullut yhtään mitään. Haasteita toki pitää ollakin ja sitä tuo laji (kuten ah niin moni muukin Elvin kanssa) tekee, haastaa koiran päätä ja omia koulutustaitojani.

Elvillä meni hyvin.

Vennille kokeiltiin viittä miljoonaa musiikkia ja liikkumista niiden tahtiin, mutta en oikein osannut sanoa juuta enkä jaata. Koiratanssissa on varmasti niin monta tyyliä kuin on ihmistäkin. Tunnen tyyppejä, joilla on ensimmäisenä mielessä musiikki, toisia, joilla on liikkeet ennen mitään muuta ja kaikkea siltä väliltä. Itse taas olen huomannut olevani teemavetoinen. Teema ensin, sitten musiikki (tuskallisin osuus) ja tämän jälkeen liikkeiden sovittaminen.

Koiratanssin suunnittelusta tekee tuskaista omalla kohdallani se, että en halua tehdä koiratanssinumeroista tanssinumeroita. Toki musiikkiin sopivaa, musiikin tahtiin liikkumista, mutta kaipaan ryhtiä ja selkeyttä. Eli sitä selvää teemaa ja vielä selvempää "tässä mennään tuonne ja sitten tässä vaihdetaan tähän"-tyyppistä ohjelmarunkoa. Ja sitten vielä, kun sen musiikin ja ohjelman ja teeman ja kaiken pitää sopia minulle ja koirilleni, molempien koirien ollessa vielä täysin eri maatakin.

Venlan treenaaminen jäi kontaktiharjoitteluksi, liikkumiseksi ja musiikkien kuuntelemiseksi. Eipä niistä oikein mitään inspiraatiota tuntunut saavan.

Sunnuntaina jatkettiin sitten tosiaan samaisessa paikassa tuomarikolleegion edessä Elviiran kanssa. Luulin tai toivoin, että hallissa ei olisi ollut muita koiria, vaan ainoastaan tuomarikolleegio. Näin olisin saanut nähdä, miten Elvi käyttäytyy tyhjässä hallissa kisatilanteessa. Toiveitani ei oltu kuultu, vaan tuomareiden omia koiria vinkui, piippasi ja haisi tuomareiden takana.

Elvi sai heti paineistumiskohtauksen, kun tuli halliin sisälle ja jäi vain ulvomaan yhtä kangashäkkiä. No, ei muuta kuin kehään vain ja show pystyyn. Siinä samaisessa kohdassa, jossa se samaisessa hallissa viime virallisissa kisoissa lähti huutamaan yleisön seassa oleville koirille, se lähti nytkin. Oli nimittäin osuvasti paineistava kamala kangashäkki, jossa se koira oli, osunut juuri samaan kohtaan kuin kisoissa oli pahin koirakeräytymä tuomariseinän takana.

Luulin, että Elviiran paineistuminen koirien seurassa, jotka se näkee, olisi pahempi, mutta nykyään pidemmän korren vetääkin koirat, joita se ei näe, mutta jotka se tietää olevan läsnä. Hommaa hankaloittaa koiratanssissa, kuten rallyssa ja miksei tokossakin lajien hidastempoisuus. Näissä lajeissa olisi harvinaisen hyvä, jos olisi koira, joka ei a) huomioi ympäristöään tai b) ehdi huomioimaan ympäristöään. Elvi tekee näistä molempia ja ehtii oikein hyvin tehdä töitä ja tarkkailla kuka tekee mitä tekee koska tekee ja miksi.

Paineistui, jäätyi, huusi ja ei vain yksinkertaisesti taipunut helppoihinkaan liikkeisiin. Jotain hyvää; eka liike meni nappii ja viimeiselle liikkeelle kaartaessamme Elvin katse muuttui ja viimeinen liike tehtiinkin ilmeellä "hei tän mä osaan". Kyseessähän on siis sekä alku- että loppuliikkeenä Elvin bravuuri kerjääminen. Muuten olikin aika tasaisenvarmasti ala-arvoista suorittamista.

Nauratti vain, kun saatiin tuomareilta suullinen palaute (siis kaikilta kuudelta!), että vaikka kaikki tiesimme, että show oli niin surkea kuin olla ja voi, palaute oli rakentavaa kritiikkiä, mutta ennen kaikkea positiivista palautetta. Elvi sai kehuja, että kun se jotain pientä onnistui kaikelta ahdistukseltaan tekemään, se oli tarkkaa, siistiä ja taitavaa. Saatiin niitä tyhjänpäiväisiä "treenatkaa eri paikoissa"-kommentteja, joita ollaan koko Elvin elämä kuultu ja kukaan ei ole vielä huomannut, että sitä ollaan Elvin koko elämä toteutettukin sekä hyviä vinkkejä ohjelman rakentamiseen ja siihen, mitä aloluokan ohjelmalta vaaditaan. Ai niin ja minä sain kehuja, että vaikka teki varmaan mieli kuristaa koira, näytin ja käyttäydyin koko ajan todella rauhallisesti. Siis minä, what?! Sanoinkin, että sisällä kiehuu, mutta sehän on hyvä, jos ei näy ulospäin ;)

Paras ja tsemppaavin näistä yltiöpositiivisista palautteista tuli kuitenkin Packalenin Maritalta. Hän sanoi, että ne liikkeet, joita Elviira suoritti, niin niistä näki, että ollaan tehty paljon töitä tämän koiran kanssa. KIITOS! Siinä vaiheessa meinasin oikeasti itkeä. Kukaan ei pysty käsittämään, miten paljon töitä tuo koira ja sen kanssa tekeminen on vaatinut, vaatii ja tulee vaatimaan. Mutta se, että joku näkee sen ja ennen kaikkea sanoo sen ääneen, merkitsi ihan suunnattoman paljon. Sen jälkeen saatiin kyllä vielä hyviä kommentteja ohjelmasta, rakenteesta, hyvästä sovituksesta musiikkiin sekä rakentavaa kritiikkiä ja koulutusvinkkejä, mutta mikään muu kommentti ei yltänyt tuohon.

Teki mieli vain sanoa, että niin ollaankin, kiitos, että joku huomasi sen.

Kotimatkalla koiratanssipainotteisen viikonlopun jälkeen inspiroiduinkin sen verran, että Elvin ryhdikkään ja hitaan HTM-ohjelman musiikki on valmiiksi editoitu, positiot ja liikkeet 80 prosenttisesti kasassa ja ohjelmarunko sen myötä (vaatetuskin on jo selvä, vielä kun sen jostain hankkii). Ja samaan syssyyn jostain alitajunnasta kumpusi pikku-Venninkin iloinen ja huoleton, ensimmäinen FS-ohjelma. Musiikki editoitu, vaatetus kohdallaan, liikkeet treenilistalle ja ohjelmanrunkokin jossain mallissa.

Jännä harrastus. Vie vähän niin kuin mukanaan.

Utö

Pikkupurtelo!

Kesälomalla ehdittiin suunnata vielä Utön majakkasaarelle Turun ulkosaaristoon. Sinne sai ottaa myös koirat mukaan, joten kolme päivää mökkielämää saaristossa maistui koko porukalle.

Utön saarelle mentiin yhteysalus Eivorilla. Matkustettiin mennen ja tullen kannella, vaikka toiselle puolelle saivat koirat tulla sisällekin. Keli oli niin mainio (ja kannella enemmän tilaa), että mikäs siellä istuessa. Elvi ja Venni ottivat molemmat kohtuullisen rennosti ensimmäistä kertaa eläisään laivalla. Matka kesti yhteen suuntaan reilut neljä tuntia. Venlan hermoja odottelun ja oleilun suhteen vähän koeteltiin, mutta onneksi saaristossa oli paljon liikennettä, kuten purjeveneitä, joita saattoi seurailla aikansa kuluksi. Nähtiin kannella parit terrieripainitkin, mutta hauskasti ilman äänitehosteita, kun pienessä tilassa oltiin.

Perillä majoituttiin vuokramökkiin, jossa koirat olivatkin heti kuin kotonaan. Sinne ne oli helppo myös jättää lepäilemään, kun lähdettiin ilman koiria matkaan. Tutustuttiin päivien aikana saareen, majakkaan sekä Utön historiaan ja oli kyllä mielenkiintoinen paikka. Utössä oli yllättävän paljon väkeä, turisteja siis, ja niiden myötä myös koiria. Yhteensä päästiin koirahavainnoissa pienellä 80 hehtaarin saarella lähes pariinkymmeneen eri koiraan noiden kolmen päivän aikana. Eivätpä nuo haitanneet, sillä Utössä ei saa pitää koiria vapaana suuren lintupopulaation vuoksi ja pesimärauhan säilyttämiseksi.

Turistien ja bongailtavien lintujen lisäksi majakkasaarella oli yllättävän paljon kasvillisuutta, vaikka ihan ulkosaaristossa oltiinkin. Utön jälkeen ei ole oikeastaan mitään ennen seuraavaa valtiota. Mutta löytyi sieltä kalliotakin, josta tuijottaa merelle ja nautiskella koko reissun ajan kesäisestä helteestä ja auringonpaisteesta.

Elviira ui sekä kallionkoloissa, joihin oli kerääntynyt sadevettä, että meressä. Eikä tuntunut olevan suurta eroa ja onni oli ihan yhtäläinen makeassa kuin suolaisessakin vedessä. Venla löysi myös Utöstä ihan uuden herkun! Kallioon oli kiinnittynyt jonkin sortin merilevää tai -ruohoa ja sitä tuo kävi onkimassa rantavedestä ja mussutti menemään. Ihmeellisen outo koira.

Käärmeitäkin nähtiin, onneksi ilman koiria. Muita eläinhavaintoja olivatkin sitten vain tyllit ja tiirat, jotka yrittivät hämätä meitä niiden pesäpaikoilta pois härnäten koiria (toimi Venlaan se härnääminen muuten....). Niin ja lampaat! Saarella oli muutama lammas ja kun ensimmäistä kertaa käveltiin niiden aitauksen ohi, Venla ampaisi kuin mikäkin raketti aidalle ja ilmoitti, että täällä on jotain. Ihmeteltiin vain, mikähän siellä on muka mennyt, mutta seuraavan kerran kun tultiin aidan viereen, siellä olikin kirjava lauma pikkulampaita. Kovasti näytti terriereiden meno siltä, että ei ne mitään lammaspaimenia ole ;)

Kolme päivää kiipeilyä, tutkimista, auringosta ja saaristosta nauttimista saivat kyllä koiratkin väsähtämään. Itselläni alkoi työt heti seuraavana päivänä, joten jätin koirat lepäämään Tellervon ja Hilman seuraan pariksi päiväksi. Venni oli ollut pari päivää enemmän tai vähemmän kadoksissa jonkun sängyn alla nukkumassa. Elviirakin jäi ilmeisen väsyneenä odottelemaan, vaikka näkikin minun lähtevän, sillä käänsi korissa vain kylkeään, eikä edes tullut ovelle katsomaan, että minne mennään tai mitä tehdään.

Kesäloma tuli, oli ja meni, mutta nyt on akut ladattu kaikilta. Loppuun vielä fiilistelykuvia saarelta :)

Viimeinen match show

Ulkomuototuomarit ry järjesti Lempäälässä Ideaparkin pihassa match shown. Lähdettiin pyörähtämään sekä Elvin että Vennin kanssa pienissä aikuisissa ja napattiin Hilmakin mukaan x-rotuisten kehään. Tänä päivänä mätsärit ovat vain menneet siihen, että ihmiset puunaavat koiransa sinne kuin viralliseen näyttelyyn ja arvostelu tapahtuu rotumääritelmän mukaan ennemmin kuin käyttäytymisen, kunnon tai yhteistyön perusteella.

Venla pyörähti ensimmäisen kierroksen lähes valkoisen tiibetinspanielinartun kanssa. Hetkittäin otti lämpöä (Vennin raivokohtausten aiheuttajaksi ovat todella osoittautuneet valkoiset nartut), mutta pääasiassa sateessa ja tassujen taas vaivatessa, oli vähän apea. Hampaat esitteli pienellä venkuloinnilla, mutta ei saanut mitään raivaria pöydälläkään. Eikä myöskään ollut näyttelypuunattu ;) Eli sininen nauha.

Elviira oli tarmoa täynnä. Ihanaa liikkumista, ei mitään pöljäilyä, vaan todella nätinnäköistä kävelyä häntä heiluen. Seisotin vapaasti, jolloin häntäkin pysyi cairnterrierimäisessä kulmassa ylhäällä. Pöydällä näin, kun Elviira vilkaisi ilmeellä "ei kai tämä ole eläinlääkäri", mutta koska tuomari vain kopeloi, rentoutui Elvikin taas tepastamaan. Kesätukkainen Elvi ei kuitenkaan um-tuomarin silmää miellyttänyt ja sinisellä nauhalla pois kehästä.

Siniset westiet

Tämä aiheuttikin sitten pienen ongelman. Apuhandlerikin oli mukana, mutta Hilman kehä osui juuri samaan aikaan kuin pienten sinisten aikuisten yhteiskehä. No ei muuta kuin tulta päin ja kaksi koiraa narun päähän. Voin kertoa, että hieman on hankalaa esittää kahta hyvin, hyvin erilaista koiraa samanaikaisesti, hah! Elviira veti hetkittäin kunnon kierroksia, kun Venni yritti ravata nätisti perässä. No tiesihän sen, että saatiin nopeasti lähtöpassit, mutta ehdittiin sopivasti seuraamaan Hilman kruunajaisia. Hilma voitti x-rotuisten sarjan ja pääsi vanhoilla päivillään pyörähtämään ensimmäistä kertaa elämässään BIS-kehään. Siellä ei menestystä enää tullut, mutta olipahan jotain.

Hilma lopetti huipulle ja samalla tämä jäi myös westieiden viimeiseksi mätsäriksi. En sano, ettenkö itse menisi joskus vielä jonkun uuden pentusen kanssa pyörähtämään, mutta näiden sankareiden kanssa tämä "harrastus" on taputeltu. Elviira ei nyt mikään näyttelypuudeli olekaan (tosin aion sen kyllä vetskuna ihan virallisiinkin vielä vielä, kiusallani) ja Venla jää nyt odottelemaan tulevia juoksuja ja sen jälkeistä sterilointia. Kun saadaan hormonihyrrääminen tasaantumaan, otetaan asiaksemme kiertää niitä virallisia. Mätsäreiden pohjimmainen tarkoitus on meillä ollut aina kisatilanteen treenaaminen, mutta en koe, että sitä pääsee nykymätsäreissä harjoittelemaan. Kun se koira ei miellytä tuomaria, niin se saa myöskin paljon vähemmän aikaa treenata kehässäoloa (vrt. puunatut menestyjät, jotka saavat kierrellä moneen kertaan kehässä ja joille annetaan aikaa).

X-rotu parhaimmillaan

Missikisojen saralla siis hoidetaan tukkaa, ihoa ja mieltä sekä häiriö- ja kehätreenataan missä milloinkin, jos silloinkaan.

Vesispanielit

Hiphei, tänään saatiin tieto, että voitettiin Racinelin vesipeto-kuvakilpailussa vesilelu! Voittokuvana Vennin takapuoli. Ilmoittivat, etteivät voikaan lähettää alunpitäen kuvassa esittämäänsä vesilelua palkinnoksi, kun niitä ei enää ole, joten laittavat korvaukseksi kaksi toisenlaista lelua. Käytiin nappaamassa tänään ennen vesileikkejä uusi vesisammakko mukaan kaupasta ja viimetöikseen rannalla territ repivät pään irti raukalta. Mutta molempien tarkoitus oli vain saada itselleen se ihana sammakko, joten ehkä ihan hyväkin, että postissa tulee sitten kummallekin se oma ;)

Elviira vesipetoili onnessaan tänään sammakon kanssa ja ilman. Venla puolestaan yllätti ja oli todella kiinnostunut vedestä heti alkuunsa ja sitten kävikin uimassa pariin otteeseen! Ihan omatoimisesti ja sitten vielä lelunnoutopuuhissa. Peräsimenkäytössä on nuoremmalla vielä vähän opeteltavaa, sillä eihän tuo pystyhäntä oikeastaan koiraa käännä minnekään. Mut onhan suoraankin mukava uida!

Elviira

Venni